Karjalan kunnailla

"Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
jo Karjalan koivikot tuuhettuu,
käki kukkuu siellä ja kevät on,
vie sinne mun kaihoni pohjaton."

Isoisän kotitalon rauniot Karjalan kannaksen Vuokselassa.

Kaiho ei onneksi ole minulla pohjaton, mutta kyllähän Karjalassa jo edesmenneiden isovanhempien ja isoisovanhempien kotiseuduilla oli haikeaa ja liikuttavaa käydä. Käynti antoi paljon mietinnän aiheita. Metsän siimeksessä kuulin paljon lintujen laulua sekä käen kukkumista.

Eli edellisyönä kotiuduin mieheni ja isäni kanssa kolmen päivän "kotiseutumatkalta" Karjalasta. Matkalla mukana oli myös setäni vaimonsa kanssa ja serkkuni perhe, jonka yllytin matkaan mukaan. Matkan päämääränä oli minun ja serkkuni isovanhempien eli isäni ja setäni vanhempieni kotiseudut Äyräpään Vuosalmi ja Vuokselan Uusikylä. Minulle tämä oli jo toinen matka Karjalan kannakselle. Viime vuonna tein elämäni ensimmäisen Karjalan matkan.

Vielä pari vuotta sitten ihmettelin, että mitä ihmettä ihmiset sinne Karjalaan oikein menevät? Siellä kun ei ole edes enää oikein mitään jäljellä. Kymmenen vuotta sitten ihmettelin suunnattomasti serkkuni lähtöä isovanhempiemme kotiseuduille (siis näille samoille, josta nyt juuri tulimme).
- Ethän ole edes itse asunut siellä, eikä siellä ole mitään jäljellä, ihmettelin hänen matkalle lähtöään.

Ikä tekee näköjään tehtävänsä ja mielipiteet muuttuvat, koska olin jo innokkaana ilmoittautumassa ensimmäiselle Karjalanmatkalleni vuosi sitten. Innokkuuttani edesauttoi se, kun kuulin, että isäni, tätini, setäni ja sedän vaimo olivat lähdössä Karjalaan. Mieheni oli yhtä innokas lähtijä kuin minä, mutta eri syystä. Minä olen kiinnostunut paikasta ja maisemista, kun taas mieheni keräisi mielellään koko Karjalan seudun sotajäämistön maastosta talteen. Kun ilmoittauduin matkalle vuosi sitten, oli 40-vuotis kriisi juuri alkamaisillaan ollessani 38-vuotias. 

Viime kesänä katsastimme isoäidin kotipaikan Äyräpään Vuosalmella. Viiden kilometrin päässä oleva isoisän kotipaikka Vuokselan Uudessakylässä jäi silloin ajan puutteen vuoksi näkemättä. Tänä kesänä pääkohteemme oli isoisän kotipaikka, joka oli vain muutaman kilometrin päässä isoäidin kotipaikasta. 


Matkaan lähdettiin aamuyöllä kolmen jälkeen. Pari tuntia aiemmin mieheni oli tullut sairaalasta kipeän jalkansa kanssa saaden jalkaansa kihti-diagnoosin. Ylipuhuin hänet sairaalaan lähtemään vielä illalla, koska hän ei pystynyt kunnolla kävelemään äkillisesti kipeytyneen jalkansa kanssa. Yritin sanoa, että Karjalan kannaksella on hieman vaikeampi mennä lääkäriin, joten kannattaa nyt vaan suosiolla lähteä Suomessa ensiapuun. Muutamaa tuntia ennen mieheni sairaalaan lähtöä isäni oli matkalla luoksemme ilman passia. Onneksi tuli passi puheeksi siinä vaiheessa iltapäivää, eikä vasta aamuyöllä lähtiessämme, jolloin passi olisi ollut 140 kilometrin päässä. Hänelle muutaman tunnin ylimääräinen passinhakureissu. Aamuyöllä lähtiessämme linja-autolle isäni etsi kassista ja autosta kadonneita rupliaan, joita ei silloin puoli neljän aikaan aamuyöstä valitettavasti löytynyt. Siinä vaiheessa tuli sellainen olo, että toivottavasti ei tule enää lisää vastoinkäymisiä unohtuneen passin, hävinneiden rahojen ja kihdin lisäksi. Lähdimme matkaan omalla autolla linja-auton lähtöpaikalle. Isä ei suostunut laittamaan takapenkillä turvavyötä. Laitoin kädet ristiin ja rukoilin mielessäni, että toivottavasti ei tule hirvi vastaan aamuhämärässä. 

Aurinko nousi vasta, kun olimme jo bussissa istumassa.

Ei tullut onneksi hirveä tai muutakaan eläintä tiellä vastaan ja pääsimme turvallisesti bussin kyydissä Venäjän rajalle. Rajanylitys tapahtui jouhevasti Vaalimaalla ja matka jatkui Viipurin ja Kiviniemen kautta Pyhäjärvelle, jossa oli yöpymispaikkamme Musakan majatalo.

Yöpymisrakennuksemme Musakan majatalossa.

Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului vierailu Konevitsan luostariin. Menimme sinne vajaan tunnin venematkan epämääräisen näköisellä aluksella. Aluksen pelastusvene oli lähes lytyssä oleva pieni kumivene, joka kannattaa enintään ihmistä, eikä neljäkymmentä, joka oli seurueemme lukumäärä. Pelastusliivejä ei näkynyt tietystikään missään. Pari pelastusrengasta huomasin onneksi.   

Kulkuvälineemme Konevitsan luostariin.

Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille ja takaisinkin. Konevitsan luostarialue oli mielenkiintoinen vierailukohde. Näimme myös muutaman munkin toimituksessaan. 

Luostarin tornit näkyivät kauas merelle. 

Matkan pääkohde eli Vuosalmi/Vuoksela oli vuorossa toisena matkapäivänä. Lähdimme yhdeksän henkilön voimin kohti isoisän kotipaikkaa. Kävelimme pellon laitaa vajaan kilometrin verran, jonka jälkeen kotitila näkyi jo kauas ison omenapuun perusteella. Tilalla oli jäljellä muutamassa kohtaa kiviraunioita.  Tilalla näkyi parhaiten navetan rauniot, jossa oli isot kivikasat jäljellä. Myös talon paikka oli näkyvillä ja pari kellaria oli vielä osittain jäljellä. 

Tilan toisen maakellarin rauniot. 

Siellä me ihmettelimme, jättiläismäisen kukassa olevan omenapuun alla ympäristöä. Talon ympäristössä oli paljon vadelmapensaita, viinimarjapensaita ja ruusupensaita. Oli kyllä todella outoa ja ihmeellistä ihmetellä talon ja navetan raunioita ympäristöineen. 

Tilalla ollut omenapuu oli kasvanut aivan jättiläismäiseksi. 

Olin saanut tilan piha-alueen pohjapiirustuksen mukaan, josta oli helppo katsoa, että missä oli ollut mikäkin rakennus. Matkassa mukana oli myös talon alkuperäinen asukas eli setäni, tosin hän oli joutunut lähtemään tilalta sotaa pakoon vauvana. 

Navetan rauniot

Tarkoitus oli käydä myös tilan rannassa, mutta tilan ja rannan välissä vajaan puolen kilometrin matkalla oli niin mahdoton ryteikkö, että eksyimme. Jostain käsittämättömästä syystä emme saapuneetkaan rantaan, vaan johonkin metsäaukiolle, jossa rannasta ei näkynyt jälkeäkään. Eksymisestä säikähtäneinä lähdimme takaisin tulosuuntaan, aurinko kohtisuoraan selkämme takana, ettemme vaan eksy uudelleen. Otin myös kompassilla tarkan suunnan oletetusta sijaintipaikastamme kohti isovanhempien tilaa. Löysimme onneksi takaisin  ja reittikin oli jo vähän helpompi kulkuinen ja nopeampi, eikä enää samanlaista siksakkia ja kaatuneita puunrunkoja, kun menomatkamme. Kello oli paljon ja matkaseurue oli jo sen verran väsyksissä, että emme lähteneet uudelleen enää rantaa etsimään. Lähdimme kohti Vuosalmea, jonne saimmekin kyydin ensin maastoautolla ja sen jälkeen jatkokuljetus kirkkaan keltaisella Sakkolan kylästä vuokratulla koulubussilla. 

Koulubussi oli ilmeisesti tottunut kuoppaisiin Karjalan teihin. 

Kävimme Vuosalmen lossirannassa ja serkkuni perhe kävi vielä isoäidin talonpaikkaa ihmettelemässä kilometrin päässä. Siellä ei ole edes raunioita jäljellä, vaan heinää ja muuta kasvillisuutta kasvava iso kumpu, johon on ajettu puskutraktorilla kaikki lähitilojen rauniot. Ainoat esineet, jotka kummulta löytyivät vuosi sitten, olivat paksun rautaputken pää sekä iso kivitolppa.

Vuosalmen lossiranta, jossa kävin vuosi sitten uimassa.

Paluumatkalla kävimme poikkeamassa pikaisesti vielä isoisoäitini synnyinkodin pihalla Vuokselassa. Siellä oli vielä 1800-luvulla valmistunut talo pystyssä. Punamullan värisessä lahonneessa hirsitalossa oli ovessa haka ja ikkunoissa pitsiset verhot. Piharakennukset olivat kaatumispisteessä. Talo on ehkä tällä hetkellä jonkun kesäasunto. Olisin halunnut mennä myös taloon sisälle käymään, mutta muu porukka (mieheni, isäni ja serkkuni) ei ollut lainkaan innostunut ajatuksesta. Ilmeisesti talossa joku kuitekin asuu tai pitää sitä kesämökkinään, koska verhot olivat ikkunoissa ja katto ei ole ainakaan alkuperäinen. Kävin pikaisesti hoitamattomalla pihalla ottamassa muutaman valokuvan. Talon sisäpihalla olleet pienet rakennukset olivat aivan kaatumispisteessä.      

Papan äidin kotitalo 1800-luvulta tämän hetkisessä kunnossa.

Talon sisäpihan puoli oli vähän ränsistyneemmässä kunnossa.

Kolmannen päivän ohjelmassa oli Äyräpään kirkolla ollut pitäjäseuran juhlatilaisuus. Juhlatilaisuudessa oli paikalla pari sataa venäläistä ja suomalaista vierailijaa. Juhlatilaisuuden päätarkoitus oli allekirjoittaa sopimus, jossa suojellaan ja hoidetaan Äyräpään kirkon aluetta. 

Äyräpään kirkon rauniot

Muistomerkki kirkon raunioiden edessä.

Paluumatkalla poikkesimme vielä pikaisesti Viipurin kauppahallissa ostamassa tuliaiskarkit ja -juomat. Olisi ollut mukava käydä myös Viipurin linnassa tutustumassa. - Ehkä sitten kolmannella Karjalan matkalla. 

Kauppahallista tuli ostetuksi pari kiloa karkkia. 

Tänä vuonna Karjalan matkalla olotila ei ollut enää niin sanoinkuvaamaton, kuin viime vuonna. Erittäin hyvä olo tälläkin kerralla. Viime vuonna olin vaan jotenkin niin hallusinaatiossa ja oli aivan epätodellinen olo seisoa rakkaan isoäidin kotitalon kohdalla ja katsella kohti Vuoksea, käydä uimassa lossirannassa, saman Vuoksen rannalla, jossa isoäiti on pessyt lukuisat pyykit ja matot sekä mennyt Vuoksen yli lossilla Pölläkkälään markkinoille. Reissu oli myös tänä kesänä erittäin antoista kaikin puolin! Ehdimme nähdä huomattavasti enemmän kuin viime vuoden reissulla. Viime vuonna en tiennyt yhtään, että millainen retki on, millainen on majapaikkamme, millainen on Venäjä ja Karjala. Lähdin viime kesänä reissuun nollatoleranssilla odotusten suhteen. Ajattelin, että jos ei ole reissusta mitään odotuksia, ei voi olla pettymyksiäkään. Olin varautunut lähes pahimpaan mahdolliseen. Nyt tänä kesänä tiesin jo, että mihin oltiin menossa, miltä Karjala näyttää. Tosin se näytti kyllä vähän eri näköiseltä paikka paikoin tänä vuonna kuin viime vuonna. Yöpymispaikka oli sama tänä kesänä ja viime kesänä eli suomalaisen isännän pitämä kotoisa ja viihtyisä Musakan majatalo Pyhäjärvellä. Majatalossa tarjoiltiin perinteisiä venäläisiä ruokia, joita oli ihan jännittävä syödä. 


Karjalanmatkat eivät vielä minun osalta toivottavasti tähän loppuneet, koska äidin puolen isovanhempani olivat myös kotoisin Karjalasta; Koivistolta ja Kuolemajärveltä. Eli ainakin kaksi Karjalan matkaa on toivottavasti vielä edessäpäin! Seuraava Venäjänmatka on jo tiedossa, nimittäin Pietariin vajaan kolmen viikon kuluttua.

Nämä kukat toin tuliaisiksi takapihalleni isoisäni kotitilalta. 

Leppäkerttuja ja kotiloita

Kotilossa riitti lapsilla ihmeteltävää! 

Viikonloppu meni taas suurelta osin kotipihalla. Kevät on näköjään sellaista aikaa, että ei millään malta olla sisätiloissa. Lapset etsivät eläimiä pihalta ja hyppivät trampoliinilla. Annoin esikoiselle jo etukäteen 6-vuotis lahjaksi "Ensimmäinen metsäkirjani". Siinä on marjoja, ötököitä, sieniä, kukkia, eläimiä ja puita esiteltynä hienoina ja värikkäinä kuvina. Jokaisen lajin kohdassa on löytämisrastituskohta ja päivämäärän paikka. Olin kirjasta ihan innoissaan, mutta lapset eivät siitä pahemmin innostuneet. Etsin lasten kanssa pihastamme mäntyjä, kuusia, pihlajia, valkovuokkoja, muurahaisia ja muita. Lapset olisivat mieluimmin menneet trampoliinille hyppimään, kun keskittyneet metsäkirjaan. Pitänee varmaan lähteä heidän kanssa oikein kunnon metsäretkelle, jotta innostuvat enemmän. Se tietysti kirjan tarkoitus olisi. Kirjassa olevat lajit sattuvat vaan pitkälti löytyvän ihan omalta kotipihaltamme. 

Lasten leppäkerttusaalis! Päästettiin illalla vapauteen.

Sain aikaiseksi viikonloppuna mm. pienimuotoisen yrttitarhan, joka sijoittui kukkalaatikkoon. Valikoimasta löytyy salaatti, sitruunamelissa, basilika ja tilli. Nyt yrtit näyttävät ihanan syötävän näköisiltä, vihreiltä ja tuoreilta, saa nähdä mikä tilanne on parin viikon kuluttua. Nyt pitäisi muistaa myös käyttää niitä, eikä vaan kastella.  

Saa nähdä tuleeko näitä syödyksi joskus, ainakin nyt ne on istutettu!

Fasaanilintu

Tänä aamuna minulla ja Matildalla olikin ihmettelemistä, kun kävimme aamulla postilaatikolla. Etupihallamme oli kuollut fasaani. Fasaanilla oli silmässä verta ja reikä kyljessä. Matilda olisi heti halunnut herättää muun perheen klo 6.30 lomapäivän kunniaksi ja tiedottaa asiasta. Kun Maisa heräsi, he lähtivät yhteistuumin yöpuvuissa ihmettelemään kuollutta fasaania. Oli hauska kuunnella lasten teorioita siitä, miten lintu oli kuollut. Fasaaneja onkin ollut ihan meluksi asti pihallamme. Lisäksi ne asuvat tai käyvät ainakin tarpeilla pihakuusemme juurella. Iso fasaaniyhteisö tuntuu asustelevan tässä lähistöllä, koska niitä näkee päivittäin ja usein monta kertaa päivässä.


Meillä alkaakin olla takapihalla jo useampi eläimenraato haudattuna. Fasaani on tällä hetkellä isoimmasta päästä. Muut ovat olleet pikkulintuja, taisi olla joku oravakin. Kuolleita lintuja on tullut haudatuksi Tomin toimesta jo useampi. Kesäisin mansikka- ja viinimarjaverkoista saa usein irroitella linnunraatoja. Myös olohuoneen isoja ikkunoita päin lentää ihmeellisen usein lintuja. Yleensä sellainen tapahtuu juuri ikkunoiden pesun jälkeen. 


Mahdollisia saaliita voisivat olla myös puput. Niitä tuntuu täällä kaupunkialueellakin olevan runsaasti. Vähän väliä joku jänis singahtaa etu- tai takapihamme poikki. Onkohan ne jotain citykaneja vai mitä? Viime kesänä löytyi peräti kokonainen pupuperhe puuvajamme alta. Sain lähes sydärin, kun huomasin pienen ruskean pörröisen liikahtavan vajan vieressä. Oli siinä lapsilla ja minulla hämmästeltävää, kun pupupoikasia katsoimme. Matilda olisi tietysti halunnut ottaa ne kaikki syliin ja silittää. Samana iltana naapurimme kävi kertomassa, että hän oli irroittanut yhden pupunpojan vapauteen viinimarjapensasverkoistamme. Lähellä oli siis myös pupusaalis. 


Lapsena sain tai jouduin aina silloin tällöin syödä jänis-,  fasaani- tai sorsapaistia, kiitos isäni silloisen metsästysinnostuksen. Täältä meidän pihaltamme olisi nyt ainakin helppo niitä pyydystää. Kaupunkialueella ei taida saada kuitenkaann ampua mitään pienelämiä. Niiden ruokien syöminen ei nykyisin välttämättä innostaisi. Silloin se tuntui lähes normaalilta ravinnolta. 


Kuolemaan liittyvissä asioissa riittääkin ihmeteltävää, etenkin 5 v Maisalla. Kysymykset ovat olleet hyytävän kamalia, esim. Mitä sydämelle tapahtuu jos ruumis poltetaan? Pääseekö kuolleena joskus maan alta pois? Yleensä kysymykset tulevat tietysti juuri silloin kun pitäisi käydä yöunille ja sammuttaa valot. Ihme, ettei lapset näe enempää painajaisia ja huuda unissaan, kun jutut ovat ihan puistattavia. 

Lapsilla riitti ihmeteltävää ja mietittävää kuolleessa fasaanissa.

Sitten iloisempiin asioihin! Illalla näin nuorimman kummilapseni, 3,5 kk ikäisen. Oli ihana pidellä vauvaa taas pitkästä aikaa! Paitsi en saanut nauttia montaakaan minuuttia kummilapsen pitämisestä, koska myös lapseni halusivat pidellä häntä, etenkin esikoinen. Hänestä tulee varmaan lastentarhanopettaja tai lastenhoitaja. Elkeet ovat olleet sellaiset ensimmäiset 5 vuotta. Minulle ei tullut vauvasta vauvakuumetta. Ainakaan paljon. On vielä erittäin tuoreessa muistissa  kaikki omien lasten yövalvomiset, huudot ja säätämiset. Sellaista tapahtuu edelleenkin aika ajoin. Ikääkin alkaa olla jo niin paljon, että parempi jättää Suomen kansoitus muille tästä eteenpäin.  Vauvat ovat kuitenkin erittäin ihania ja suloisia (niin kauan kun ne voi antaa heti tarpeen vaatiessa vanhemmilleen)! 

Vesipedot vauhdissa

Aamupäivällä tuli puutarhan lannoitukset hoidetuksi. Piti raahautua ulos lannoitteiden kanssa ennen kuin alkaa satamaan. Nyt puutarha lähtee toivottavasti kukoistamaan loistoonsa. Näytti olevan rikkaruohotkin jo loistossaan, vaikka lannoitteet lähtivät maahan vasta tänään. En ole mielestäni mikään viherpeukalo, mutta tämä kevätaika näyttää saavan sormet syyhyämään puutarhassa. Tekisi mieli nyppiä, kuopia, kaivaa, kääntää, siirtää ja kaikkea mahdollista. 


On se kyllä ihmeellistä, että miten näin keväisin tuleekin kaiverrettua niin paljon puutarhassa, vaikka olisi paljon mukavampaa lukea kirjaa sohvalla makoillen. Vaikka pihamme ja puutarhamme ei olekaan kovin iso, aina siellä riittää tekemistä. Nykyisin siellä onneksi jo pystyy tekemään jotain. Vielä edelliskesänä en pystynyt mitään tekemään, kun ei uskaltanut selkäänsäkään lapsilta kääntää. Ovea ei uskaltanut avata lukosta ennen kuin molemmilla lapsilla ja itsellä oli ulkovaatteet päällä ja olimme kaikki kolme lähtövalmiina ulos. Pihalla sai seisoa vaan tumput suorina lasten vieressä silmä kovana, ettei kumpikaan lapsi häviä näköpiiristä. Nyt on onneksi jo ihan eri meininki ja uskallan jo päästää lapset etukäteen ulos ja jäädä itse vielä hetkeksi sisälle. Vaikka he eivät ulkona ole nykyään näköpiirissä koko ajan, luotan että he eivät lähde pihalta pois. Piha on osittain aidattu pensasaidoilla, mutta puolet pihasta on ilman pensasaitaa eli tielle ja polulle pääsee erittäin helposti ja nopeasti. Lapsilla on pensasaidat rajana, sielläkin missä niitä ei ole. 


On se oma piha vaan niin ihana asia, ainakin näin kohta alkavana kesäaikana. Jännää taas katsoa, että mitä kukkapenkeistä lähtee oikein tulemaan. Tekisi mieli tehdä olohuoneen ikkunan suurempi kukkapenkki tämän hetkisen suiron tilalle (max neliön kokoinen). Pienen ongelman tuottaa vain se, että talon edelliset omistajat ovat tällänneet juuri ajattelemani kukkapenkin kohtaan vastakkain istuttavan keinun, jota ei ole ihan helppo siirtää toiseen paikkaan. Enkä oikein edes tiedä, että mihin sen siirtäisi. Kesällä ja alkusyksystä on tosi ihana katsoa myös sisätiloista pihan suuntaan eli olohuoneen ikkunan alla olevaa kukkapenkkiä.  

Keittiön ikkunan alla olevalle kukkapenkille on jo hienosti noussut  kasvillisuutta!

TADAA! Ja tällainen kukkaloisto siitä sitten nousee esille, ainakin viime kesänä. 

Esikoinen oli koko päivän ruikuttanut uimahalliin tai kylpylään menoa ja vihdoinkin illalla hänen toiveensa toteutui! Etenkin esikoinen on ollut aivan kuin tulisilla hiilillä koko päivän. Liekö vaikuttanut tuleva sade vai muutaman päivän vapaa päiväkodista. Lähdettiin siis koko porukka illalla jääkiekon MM-kisojen Suomi-Usa-pelin aikaan pariksi tunniksi lillumaan kylpylään. Menomatkalla tuli mieleen, että olisiko sittenkin pitänyt jäädä kotiin katsomaan peliä, monta vuotta aikoinaan jäähallin kioskissa makkaramyyjänä työskennelleenä. Ei kuitenkaan käännytty takaisin, koska puolisokaan ei ole oikein innostunut jääkiekosta. Ehkä näistä MM-kisoista vähän enemmän, mutta ei muutoin. Hän ei siis ole sillä saralla mitenkään tyypillinen mies. 


Sai muuten olla aika rauhassa kylpylässä. Ei nyt sentään ihan nelistään oltu, mutta kovin moni perhe ei ollut malttanut irrottautua sohvan ja television äärestä kylpylän suuntaan. Normaalisti pyhäpäivinä kylpylä on ihan täynnä väkeä, mutta nyt oli erittäin mukavat tilat polskia. Lapset olivatkin aivan innoissaan ja ihan vesipetoja. Ei ole mennyt hukkaan esikoisen viikonloppuna loppunut tuplauimakoulutus. Hän on koko loppukevään käynyt uimaseuran järjestämää kerran viikossa olevaa uimakoulua ja pari viikkoa sitten ilmoitin hänet vielä kaupungin järjestämään kahden viikon "intensiiviuimakouluun". Lopputuloksena hänestä on tullut entistä rohkeampi uimari ja tosi kova sukeltaja. Hän oppi ainakin kunnolla sukeltamaan siinä kahden viikon intensiiviuimakoulussa.  


Kylpylässä ollessa sanoin kuopukselle matalassa altaassa, että hän voi myös ottaa kellukkeet pois ja kokeilla uimista. Hän heitti saman tien kellukkeet menemään ja alkoi uimaan. Välillä pää painui vähän veden alle, mutta uinti jatkui sukelluksena ja pää tuli takaisin veden pinnalle. Hän on ollut erittäin kova "uimari" jo pienestä pitäen ja kohta loppuu hänen toinen vesipeuhulakautensa. Ajattelin hänet ensi syksynä juuri neljä vuotta täyttäneenä ilmoittaa alkeisuimakouluun. Luulen, että hän oppii uimaan 4-vuotiaana, mutta näytti uivan jo nyt 3-vuotiaana pari-kolme metriä. Erittäin hieno asia! Ei tarvitse sitten kesällä veden äärellä niin paljon pelätä lasten puolesta. Kuopus on vielä vedessä (ja muutoinkin) niin estoton, että hän hypähtelee aivan delfiinin lailla koko ajan. Sen vuoksi varmaan oppi uimaankin kuin itsestään. 


Uinnin jälkeen lapset söivät autossa banaanit ja joivat pillimehut. Olin aivan varma, että nukahtavat autoon, mutta olivatkin sitkeinä hereillä kotiin asti ja vaativat kotimatkalla vielä hampurilaisia. Ei pysähdytty hampurilaiselle, mutta kotona Maisa söi vielä kolme paahtoleipää ja 1,5 desiä marjoja ja iltateen. Eli uinti toi kovan ruokahalun tullessaan, enkä yhtään ihmettele. Omasta syömisestäni en viitsi edes puhuakaan. Ruokahalu kun on nykyään ihan pohjaton. 

Esikoinen jatkoI-uimakoulussa.

Kuopus viime syksyn vesipeuhulassa.

Shortsikausi alkoi!

Huh hellettä! Matkalla töistä kotiin auton mittari näytti +20 astetta. Auton ilmastointilaite pitäisi tietysti käydä joku päivä ennen kesää huollattamassa, koska jääkylmän ilman sijaan tuulettimesta näytti tulevan lähinnä jotain lehmän henkäyksen lämpöistä ilmaa. Lapset odottivat päiväkodin hiekkalaatikolla haalarit vyötärölle sidottuna. Esikoinen on vaatinut koko vuoden irtotakkia ja -housuja, mutta yritän pitää heillä vielä haalareita koulun alkuun asti. Tosin näin kevään loppupuolella pitänee varmaan vähän jo joustaa. Kuopus 3 v sai kivat raivarit, kun päästiin päiväkodin portista ulos (muodostunut jo vakioksi tänä keväänä). Raivokohtausta riitti seuraavat puoli tuntia. Esikoisen mukaan kuopus ei ollut nukkunut päiväunia tänään. Tietysti molemmilla oli myös varmaan kuuma ja jano. 

Kun tultiin sisätiloihin, vaihdoin heti shortsit jalkaan. Olikin suoranainen ihme, että valitsemani shortit mahtuivat vielä päälleni. Paino on jostain kumman syystä ollut noususuunnassa, vaikka tilanne pitäisi olla aivan päinvastoinen! Lapsetkin hyökkäsivät heti shortseja valitsemaan, kun kumosin makuuhuoneen sängylle pahvilaatikollisen kesävaatteita. Ehkä nyt voi jo viimein vaihtaa loput talvivaatteet kesävaatteiksi. Esikoinen olisi tietysti halunnut "suorat"shortit (vrt. pillifarkut), mutta suurin osa tarjolla olevista shortseista oli jotain ihan muuta. En kyllä aio hänelle yhtään uusia suoria shortseja ostaa, koska serkulta on tullut hänelle iso pino vähän vähemmän suoria shortseja.   

Illalla olimme pihalla ja pyöräilemässä (=minä lönkyttelen lasten perässä, kun he pyöräilevät). Sydän syrjällään sai katsella lapsia 100 metriä perässä, kun he kaahasivat täysillä fillareidensa kanssa. Jossain vaiheessa laitoin jo kädet ristiin, kun meno näytti niin hurjalta ja lapset katosivat hetkeksi näköpiiristä. Olisi tehnyt mieli karjua pää punaisena heidän peräänsä, mutta lähitienoolla on sen verran paljon asutusta, joten en kehdannut. Onneksi sentään tienristeyksiin lapset pysähtyvät odottamaan minua. Ei se tienristeyksissä odottaminen auta silti siihen, että he kaahaavat ristiin rastiin toistensa vieritse sitä ennen. Esikoinen painelee 20-tuumaisella pyörällä minkä kintuistaan pääsee. Kuopuksella sama juttu, mutta hänen menopeli on apupyörällinen 16-tuumainen. Välillä hänellä näytti olevan kaukaa katsottuna 2 pyörää maassa ja 2 ilmassa. Oli suorastaan ihme, että kumpikaan ei kaatunut paljain kintuin asfaltille. Pitkät housut olisivat ehkä pyöräilyssä vähän paremmat. Ei tulisi ehkä niin pahaa jälkeä, mikäli kaatuvat. Aivan käsittämättömän lujaa lapset pääsevätkin menemään pikkupyörillään. Pitänee varmaan ensi kerralla ottaa lenkkarit omiin jalkoihin, että pääsee paremmin juoksemaan heidän perässään. Kokeilin tänä keväänä jo sitäkin, että olisin itse pyörällä heidän vieressä. Siitä ei tullut kuitenkaan yhtään mitään. Kuopusta pitää kuitenkin silloin tällöin vielä työntää liikkeelle tai viimeiset parisataa metriä kotiin.

Mieheni istuttamat perennat. - Ihan hyvä lopputulos!

Oikein hyvää Helatorstaita ja loppuviikkoa kaikille!

Lenkkareiden metsästys

Eilen menikin lähes koko ilta metsästäessä isomman neidin lenkkareita. Palautimme ensin pari viikkoa sitten ostetut lenkkarit Prismaan, koska niistä katkesi tarranauha. Prismassa sovitettiin kaikki mahdolliset kokoa 30-31 olevat lenkkarit. Kaikki olivat kuulemma huonot; puristi, hölskyi tai tuntui muuten vain huonolta. Teimme ruokaostokset ja jatkoimme lenkkareiden metsästystä Cittariin. Siellä lähes sama juttu. Kymmenen paria lenkkareita oli jo sovitettu ja niistä vain yhdet  kelpasivat ja sopivat. Ne yhdet olivat tietysti nauhalenkkarit. Siinä vaiheessa kello oli jo 20.45 ja meidän olisi pitänyt olla jo kotona iltasadulla. Suostuin siis väsyneenä ja tuskastuneena ostamaan hänelle nauhalenkkarit, koska hän vakuutti osaavansa rusetoida ne. Ja olen kyllä muutaman rusetin nähnyt hänen tekevän. Toivottavasti osaa myös Matildakin siinä vaiheessa, kun ne joskus tulevat hänelle. Olisin mielelläni ostanut tarralenkkarit Maisalle, mutta en voinut väkisin sellaisia ostaa, koska jokaisen kohdalla hän sanoi: "Huonot!". Laitoin hänet kävelemään monien lenkkarien kanssa pitkin Prisman ja Cittarin käytäviä, mutta kaikki olivat silti vaan huonoja. Hän käveli myös toisen parin lenkkari toisessa jalassa ja toisen parin lenkkari toisessa, mutta kaikki olivat kuulemma vaan epäsopivia, paitsi ne yhdet varsin kapean näköiset vaaleanpunavalkoiset nauhalenkkarit. Olisikohan tarralenkkarit sitten kelvanneet, jos hän ei olisi huomannut nauhalenkkareita?

On muutoin erittäin hyvä asia vaatteiden ja kenkien kannalta, että on samanmerkkiset lapset. Jos olisi tyttö ja poika ja molemmille pitäisi ostaa aina eri vaatteet ja kengät, lasten vaatetukseen menisi ihan käsittämättömän paljon enemmän rahaa. Nyt saa sujuvasti käyttää kuopuksella esikoisen vanhoja, jos ne vaan sattuvat kuopukselle vielä kelpaamaan... Suurin osa vaatteista tulee serkulta, joten paljon emme joudu edes vaatteita ostamaan. 

Onneksi olimme tänään kaupoilla ihan kahdestaan. Pari viikkoa sitten kun olin yksin kahden lapsen kanssa päiväkotipäivän jälkeen ostamassa molemmille lenkkareita, se vasta kauheaa touhua oli! En yhtään ihmettele, että lapsiperheet ovat kansoittaneet tavaratalot viikonloppuisin. Yleensä ja mieluiten käyn kaupoilla ilman lapsia ja miestä. Vielä vuosi sitten en voinut ajatellakaan ottavani lapsia kauppaan mukaan, nykyisin sentään jo satunnaisesti. Meidän lapsille kauppaan pääsy on edelleenkin verrattavissa lähinnä HopLoppiin pääsyyn, niin harvinaista herkkua se vieläkin on heille. Yleensä olen jo kotona tehnyt heidän jalkapohjista pahviläpyskät, joita sitten sovittelen saappaisiin tai Kuomiin ja ostan lähinnä sopivimmat. Välillä olen joutunut vaihtamaan kenkiä, mutta sekin tuntuu pienemmältä pahalta kuin ottaa lapsia mukaan kenkäostoksille. Lenkkareissa tämä kuvio on jo vähän hankalampi, kun niitä on niin monta eri mallista. Onneksi sentään joistakin lenkkareista saa pohjallisen irti, jonka päälle voi laittaa lapsen seisomaan. Jos lapsi vaan vielä suostuu seisomaan pohjallisella eikä vaan ulvo lattialla isää haara-asennossa selällään sovittamatta ainoatakaan lenkkariparia, niin kuin kuopus viimeksi.

Lenkkareista saappaisiin. Puoliso ei tuonutkaan hierontalahjakortia pronssisen väristen Nokialaisten tilalle, vaan toi mukanaan pronssisten lisäksi punaiset viiden sentin korolla varustetut Nokialaiset "hienostosaappaat". Oli siinä naurussa pidättelemistä, kun näin punaiset saappaat puolison kädessä. Pronssisissa ei ollut kuulemma palautusoikeutta. Punaiset sopivat onneksi jalkoihini. Myös pohkeista. Koitin varmuudeksi vielä myös pronssisia. Paljaat jalkani imaisivat ne, eivätkä meinanneet lähteä edes pois jalasta. Puoliso sai vetää saappaita kaksin käsin jaloistani. Olivat kuin imukupit jaloissa. Valitsin näistä ei-imukupit eli punaiset. Tosin ei niihinkään jäänyt mitään kasvuvaraa pohkeiden kohtaan. Saa nähdä, että tuleeko niitä joskus käytettyä. Toivottavasti tulee käytettyä. Nyt minulla on ainakin sävysävyyn punaiset hienostosaappaat ja punainen Marimekon unikkosateenvarjo. -Tervetuloa kevätsateet!!

Lenkkariostosten jälkeen loppuilta meni lapsia nukuttaessa, joten puolisolle jäi perennojen istutukset. Anopilta tulleet Kamsatkanmaksaruohot (vai mitkä ne nyt olivatkaan?) jäivät puolison iltapuuhaksi. Ajattelin, että ne on jo pakko istuttaa, ennen kuin kuolevat muovisäkeissä. Kävin tänään vilkaisemassa istutuksien lopputulosta ja ihan hyvältä näytti. Olisin tietysti itse mieluimmin tehnyt istutustoimet ja puoliso olisi saanut nukuttaa lapset, mutta kuopus vaati ehdottomasti minua nukuttamaan. Armahdin lapset, koska olin ollut lähes koko illan erossa kuopuksesta ja menin nukutuspuuhiin. Piha/istutustöitä jäi silti minullekin vielä ihan riittävästi.

Luonto on nyt tosi ihanan näköinen, kun valkovuokot kukkivat ja koivuihin on tullut pienet vaaleanvihreät lehdet! Olen enemmäkin kesäihminen, mutta jostain kumman syystä silti (koivuallergikkona) pidän erityisesesti juuri tuoreista koivuista eli juuri lehteen puhjenneista koivuista. Ne ovat niin ihanan raikkaan näköisiä!

Tekisi mieli mennä kuopimaan pihaa jo sieltä sun täältä, mutta säästän sen touhun Helatorstain jälkeiseen viikonloppuun, joka onkin jo ihan pian! Lannoituksetkin pitäisi muistaa hoitaa ja lannoitteet vielä ostaa sitä ennen. Puutarhanhoito on ärsyttävän ihanaa touhua. Mielestäni en ole mikään viherpeukalo, mutta omakotitalon myötä minusta on näyttänyt löytyvän uusia piireitä!

Taidan mennä perjantaina Agri Markettiin ostoksille. Sormet jo syyhyävät perennojen ja pensaiden perään. Saa nähdä mitä uutuuksia sieltä pihaamme tulee!?

Hyvää äitienpäivää!

Oikein hyvää äitienpäivän myöhäisiltaa erityisesti kaikille äideille, tietysti myös muille lukijoille!

Minulle tämä äitienpäivä on viides. Esikoiseni syntyi vajaa kuusi vuotta sitten ja kuopus syntyi kolme vuotta sitten. Puoliso syntyi vajaa 40 vuotta sitten. Yritän näiden kolmen perheenjäseneni kanssa tulla mahdollisimman hyvin toimeen, koska asumme samassa taloudessa.  

Heräsin tänä aamuna siihen, kun kuopus huusi ja potki minua unissaan. Hänen herättyä puoliso ja esikoinen toivat jo kahvia ja aamupalaa tarjottimella sänkyyn. Sain lapsilta heidän päiväkodissa askartelemat taulut. Tauluissa oli hellyyttävät lasten keksimät tekstit äidistä eli MINUSTA ja piirroksena oli lasten sormiväreillä tehdyt valkovuokot.

Puolisolta sain äitienpäivälahjaksi rahaa, Marimekon punaisenkirjavan unikkokuvioisen sateenvarjon ja pronssin väriset viiden sentin korolla kokoa 40 olevat "hienosto"saappaat eli ei siis mitkään perusmontsarit! Olin tietysti onnesta soikeana saaduista lahjoista! Valitettavasti saappaat jumiutuivat ehkä aavistuksen verran pohkeisiini. Pyysin puolisoa ystävällisesti palauttamaan saappaat takaisin kauppaan, mikäli mahdollista. Rahan ehdin pari tuntia myöhemmin tuhlata jo ABC:n kirjakauppaan. Ostin sieltä "Nainen ja työelämät taito"-kirjan ja "Salaisuuksien kirjan" sekä muutaman lahjakirjan omille ja kummilapsilleni.

Loppupäivä meni anopin ja appiukon hoivissa ja ruuissa. Omaa äitiäni kävin jo eilen tervehtimässä.

Tämä äitienpäivä sujui erittäin rennoissa ja lepposissa merkeissä! -Onneksi!

Ps. Toin anopin luota kasvillisuutta, jotka pitäisi huomenna istuttaa.