Lumilinnaa ja luistelua!

Lapset pilkistävät lumilinnan ikkunasta.

Meidän pihalle on kohonnut lähiviikkojen aikana iso lumilinna-liukumäki-yhdistelmä. Tosin minulla ei ole osaa eikä arpaa sen valmistumiseen, vaan mies ja lapset ovat tehneet sitä ahkerasti. 

Lunta on haettu jo tontin ulkopuolelta.  

Esikoinen testaa liukumäkiosuutta.

Tämän näköinen tuli liukumäestä. 

Ja tässä on ilmeisesti linnan torni. 

Lumilinnan teko taitaa jatkua edelleen niin kauan kuin lunta riittää. Mies ja lapset ovat tehneet sitä jo monena iltana ja viikonloppuna.

Elämä on normalisoitunut taas loppiaisen jälkeen, kun lapset aloittivat kahden viikon tauon jälkeen päiväkodin ja esikoulun. Lasten luistelukoulu on myös alkanut ja toivottavasti minäkin saan aloitetuksi vesijumpan ensi viikolla. 

Lapsi ja isä luistelukoulussa.

Esikoinen jatkoi syksyllä aloitettua luistelukoulua ja kuopus aloitti nyt oman ensimmäisen luistelukoulunsa vähän yli 4-vuotiaana. Olin jo viime talvena laittamassa myös kuopusta luistelukouluun, mutta hän ei ollut lainkaan yhtä innostunut asiasta kuin minä. Ensimmäisellä kerralla 15 minuutin jälkeen hän totesi ettei aio luistella enää. Nyt hän on luistellut hienosti, eikä ole edes nuorimpien luistelijoiden joukossa, vaan ilmoitin hänet suoraan jo 2. ryhmään. Esikoinen on nyt toista vuotta 3. ryhmässä ja on jo ihan taituri. Luistelukenttä on jaettu kolmeen eri ryhmään. Kaksi nuorinta porukkaa luistelevat vanhempien kanssa ja vanhimmat luistelukoululaiset ovat yksin jäällä.

Luistelu sujui kuopukselta jo hyvin.

Esikoisen spiraaliharjoittelua

Esikoisen vauhti oli niin kova, etten meinannut kuvaa ehtiä ottaa.

Isojen ryhmä

Jäällä käy aikamoinen vilske, kun kolme ryhmää vanhempineen on ahtautunut sinne. Ihan hyvin luistelukoulut näyttävät silti sujuvan ja lapset sekä aikuiset näyttävät jäälle mahtuvan, vaikka pelkästään lapsia on jäällä varmaan 50. 

Oli ilo katsella kentän laidalta molempien lasten innokkuutta luisteluun. 

Kävin tänään iltakävelyllä katsastamassa lähipuiston tilanteen ja ilokseni huomasin, että puiston kenttä oli jäädytetty. Kaupunki säästää eikä jäädytä kaikkia kenttiä, mutta meidän lähikenttä oli siis onneksi jäädytetty. Jäädytetty on myös toiseksi lähin kenttä, joka sijaitsee päiväkodin vieressä. Esikoinen kävi sitä kenttää eskariryhmän kanssa testaamassa viime torstaina ja perjantaina. Hienosti oli kuulemma sujunut!  

Hyvää uutta vuotta!

Vuosi vaihtui juuri ja nyt pitäisi osata kirjoittaa vuosiluku 2013. Mitenköhän onnistuu?

Uudenvuoden lupauksia en varsinaisesti tehnyt, mutta päätin silti yrittää seuraavia: 
1. Liikuntaa on lisättävä! 
2. Läsnäoloa on lisättävä!

Liikunta lisääntyi kuntoremonttikurssin jälkeen viime syksynä lähtötason nollatilanteesta muutamaan kertaan viikossa. Marras-joulukuun vaihteessa tilanne muuttui viimeisen vesijumppa/kylmäallas- ja uintitekniikkakurssikerran jälkeen. Sen jälkeen en ehtinyt kuntoilla, koska aika meni kaikkia joulujuttuja häslätessä (esim. joulukorttien tilaus, joululahjojen ostaminen ja toimittaminen, päiväkodin joulujuhlat & joulukukat hoitajille). Jouluaattoa edeltävän viikon olinkin jo sairaana; nuhaa, yskää, kurkkukipua ja päänsärkyä, jotka jatkuivat vähäoireisempana edelleen jouluviikolla. Edelleen kurkku vähän karheana ja yskittää. Kuntoiluun tuli valitettava neljän viikon katkos. 

Vasta tänään uskaltauduin lähteä ensimmäisen kerran pidemmäksi aikaa ulos. Olin puolen tunnin potkukelkkalenkillä. Oli varsin mukavaa! Pakkasta oli -1 ja potkukelkka luisti hyvin. 

Isolle potkukelkalle oli käyttöä tänään.

Potkukelkkaillessa tuli taas ihan lapsuusajat mieleen, josta aasinsiltana tuli myös mieleeni, että olen lähivuosina ostanut itselleni lahjaksi potkukelkan, pihakeinun ja keinutuolin. Jostain kumman syystä aloin kaipaamaan juuri näitä lapsuudessani olleita juttuja, kun ikä alkoi lähestyä neljääkymmentä. Aika vähälle käytölle keinut ja potkukelkka ovat jääneet, mutta hienoa kuitenkin, että olen ne ostanut ja ovat sentään silloin tällöin käytössä.

Viime talvena potkukelkkailin oikeastaan aika usein etenkin esikoisen kanssa. Lapset olivat innoissaan potkukelkkailusta, paitsi että joka kerta tuli riitaa, että kumpi saa käyttää pientä potkukelkkaa. Lapset myös yleensä hurjastelivat ja törmäilivät potkukelkoilla (kesällä sama juttu pyörillä) minun ollessa sadan metrin päässä sydän syrjällään. Ilmat ja hiekoitus valitettavasti rajoittavat aika paljon potkukelkkailua. 

Oli kuitenkin taas ekan kerran tänä talvena erittäin mukavaa päästä potkuttelemaan! Tai ei se ihan eka kerta ollut, koska uudenvuoden päivänä tein jo viiden minuutin kokeilulenkin. Minun pitäisi kuntoilun määrän lisäksi muuttaa asennettani kuntoiluun. En saisi pitää sitä pakkopullana, vaan ottaa luonnolliseksi ja lähes päivittäiseksi elämäntavaksi!

Toisen "lupaukseni" mukaan yritän olla lapsille läsnäolevampi. Ostin asiaan liittyen  jo muutaman kirjan itselleni  joululahjaksi. Jostain pitäisi löytyä aikaa mm. seuraavien kirjojen lukemiselle: Jutta Saanila: Läsnäilo, Itsetuntemus ja ennegrammi, Titti Holmer: Onnellinen nyt, Käytännön opas tietoiseen läsnäoloon ja Heidi Andersen & Anna-Maria Stawreberg: Tietoisen läsnäolon opas vanhemmille. 

Olen tämän syksyn ajan yrittänyt harjoitella jo omatoimisesti parempaa läsnäoloa. Pienten lasten äidiltä se kuitenkin näyttää onnistuvan aika huonosti. Tuntuu siltä, että kotona pyörivät usein mielessä ruoat, tiskit, pyykit ja siivoamiset. Lapset tietysti haluavat tulla syliin aina silloin kun istun pöydän ääreen syömään tai on ruoanlaitot, tiskit, pyykit tai muut kodinhoidolliset toimenpiteet menossa. Niitä täällä kotona tuntuu lähes aina riittävän. Jos ei muuta, niin ahdistaa lelu- ja tavarapaljous ja ainakin tekee mieli aloittaa raivaustyöt. 

Kun minulla olisi aikaa, istun alas sohvalle ja haluaisin keskittyä lapsiin, pitää sylissä tai tehdä yhdessä jotain, vaikka palapelejä, pelata, lukea tai laulaa, heitä ei pääsääntöisesti kiinnosta juuri silloin mikään ehdottamani. He haluavat touhuta jotain keskenään, jossa ei äitiä kaivata kolmanneksi pyöräksi. Ihmeellistä! Kun vihdoin tarpeemme kohtaavat ja olen lasten kanssa, mietin jo seuraavan päivän ruokaostoksia tai muita juttuja. En siis ole kunnolla läsnä, vaikka olen läsnä. Tästä pitäisi oppia eroon  ja keskittyä meneillään olevaan, eikä antaa ajatusten harhailla tulevassa. 

Luen lapsille yleensä joka toinen ilta iltasadun ja pidän heitä samalla sylissä. Kuopus haluaisi minun lukemaa iltasatua joka ilta, mutta yritän siirtää joka toisen illan vastuun miehelle. Iltasaduissa ja lasten nukahtamisessa kun kuluu yleensä aikaa lähes tunti, välillä kauemmin.     

Nyt kun lapset ovat vielä pieniä, pitäisi keskittyä täysillä heihin, eikä työssäkäymisen lisäksi kirjoitella blogia, kirjaa, suorittaa kirjoittamisen perusopintoja, tehdä sukututkimusta jne. Toisaalta nämä ovat harrastuksiani ja henkireikiäni. Touhuan niitä yleensä silloin, kun lapset ovat iltasadulla miehen kanssa tai nukahtaneet. Yritän olla harrastamatta omia juttuja silloin kun lapset ovat hereillä. Pitäisi kuitenkin ehkä yrittää siirtää omia tarpeita hamaan tulevaisuuteen ja keskittyä vielä enemmän lapsiin, etenkin olla läsnä, silloin kun on läsnä! 

Huh, tässähän tulee ihan hengästynyt olo jo pelkästä kirjoittamisesta, vähän niin kuin Pauliina Suden Ruuhkavuotta lukiessa. Ei voi muuta todeta, kun että vuorokauteen pitäisi saada ainakin viisi tuntia lisää. Se voisi olla yksi uuden vuoden toiveeni!

Oikein hyvää ja valoisaa alkanutta vuotta kaikille!